Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 9. heinäkuuta 2015

PALUU TARINOIHIN

Käynti tiistaina Tarinat ihanuuskaupassa aiheutti sen, että mieltäni jäi vaivaamaan yksi suloinen tuolivanhus. Niinpä astelin eilen jälleen kyseiseen liikkeeseen ja tuoli lähti mukaani muittamutkitta. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä!




Loma jatkuu sateisissa merkeissä tänään, taitaa tietää sisällä oloa.
Ja kaikille niille tiedoksi jotka täällä Oulussa päin liikutte, niin kirppis on avoinna ensi su - ti klo 13 -16. Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen: sofiantupa@kajaani.net, annan tarkemman osoitteen sieltä kautta. Tarjolla on todella paljon sisustustavaraa, aivan uutta, vähän käytettyä ja vanhaa.

Mukavaa torstaita!

2 kommenttia:

  1. Eikä ! Mä oon just luopumassa tuon näköisistä tuoleista. Keksin taas jotain parempaa tilalle nääs ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätti tuoli, eniten ihastuin sen väriin ja patinaan. Meillä löytyy aikalailla samaa mallia oleva tummatuoli myös.
      Mitähän sitä taas ollaan siellä keksitty??

      Poista