Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 7. elokuuta 2015

SISUSTAJAN AARREAITTA

Yksi tällainen löytyy Limingasta ja vieläpä niin hurmaavalta paikalta vanhan pappilan takaa! Ei voi muuta sanoa kuin...HUOH, ihanaa!! Tämä ihanuuspaikka on nimeltään Pivis, käykää ihmeessä!!







Kuvat on otettu kännykkäkameralla hätäisesti, joten ei parhaimpia mutta saatte jonkinlaisen kuvan paikasta...





Kesäisin täällä voi myös hörppästä kahvit












Harmi että kuvat ovat huonoja, mutta ihanaa oli! Je hei, nettikauppakin löytyy :)

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Oot käyny ihan meidän hoodeilla! :) Ihan nolottaa, että en tänä kesänä oo ehtiny Piviksessä käydä, vaikka tosiaan asutaan ihan parinsadan metrin päässä. Limingassa kannattaa käydä myös Wanhan Meijerin kirppiksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se monesti käy kun joku paikka on vähän niinkuin liian lähellä tarjolla ;) Pivis oli kyllä ihana paikka ja kyllä Wanha Meijerinkirppiskin on aika tuttu paikka, monet löydöt olen sieltä tehnyt!

      Poista
  2. Virtuaalisesti visiteeraan vähän väliä, mutta varmasti livenäkin olisi ihana piipahtaa!

    VastaaPoista
  3. No aivan varmasti, netissä ei ole kuin osa tavarasta ja miljöö on mitä ihanin 1800-luvun pihapiirissä ja ympäristössä!

    VastaaPoista
  4. No oi, taas yksi paikka mistä voisi tonkia löytöjä! :))
    Ihanalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole mukavaa, on meillä mistä valita :) Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä!

      Poista
  5. Pari kertaa olen käynyt tyolla mutta tänä kesänä en ollenkaan... Sen sijaan Limingan meijerin kirppiksellä olen käynyt muutaman kerran nyt ja löytöjäkin tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, kirpparilla on tullut käytyä useamminkin...aina silloin kun kuljen Limingan ohi. Ja arvatenkin, olen tehnyt monet aika hyvät löydöt sieltä.

      Poista