Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 31. toukokuuta 2017

POHJOINEN JA VIELÄ POHJOISEMPI

Parin päivän reissu takana, suuntana tällä kertaa Tornio ja Rovaniemi. Tuosta jälkimmäisestä on tullut aivan yksi lemppari kaupunki, sinne on vaan aina niin mukava mennä...eikä Torniossakaan toki mitään vikaa ole. Molemmissa paikoissa on niin hyvät kirpparit, että tällä kertaa oli aivan pakko poiketa niissäkin.
Yhtään emme täällä Oulussa eilisen lähdön jälkeen olleet edellä vihreyden osalta, mutta tämän aamun räntäsade jo suorastaan masensi...huomennahan on jo kesäkuu!!!! Lämmön osilta olen jo luovuttanut, mutta saataisiin edes sitä vihreää!!!!!! Ilokseni huomasin että tänään kun tulin kotiin, on täällä tällä välin jo himpun verran edetty...uskokaa tai älkää, ihan selvästi jo puut vihertävät : )

Paluumatkan matkakumppaneina kyydissä oli pari urosta, Urho ja Toivo...


Nämä pojat eivät jää meille, meidän pihassa kun riittää näitä eläviäkin aivan omasta takaa. Rovaniemeltä en itseasiassa ostanut kirpparilta itselleni yhtään mitään, mutta ihanan peiton löysin Tavarataivas Ajan Taskusta.



Torniosta Vaarin Vintiltä löytyi yksi hyvin patinoitunut astia pihamaalle ja aika hauska yhteensattuma näin muutaman päivän sisään, sain kotiimme kuudella eurolla toisen tällaisen ihanan seinävalaisimen.


Kolme postausta taaksepäin voit vilkaista sitä aikaisempaa jos uteliaisuus heräsi, kuosina siinäkin sama pellava mutta mustilla raidoilla. Tämä päätyi ruokailutilan seinälle ainakin toistaiseksi...





Keltainen gerbera antaa hiukan lupausta kesästä, Ihana mieheni toi pientä piristystä kiukkuiselle vaimolleen... on se vaan niin ihana!!


 Siis mies ja toki kukkanenkin : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti