Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







tiistai 4. heinäkuuta 2017

PIHALLA

Auringon innoittamana päätin kuvata pihanäkymiä ja näyttää samalla hiukan asuinympäristöämme. Asumme alueella joka on ollut aiemmin pitkälti maataloja ja peltoja, 2000-luvulla tänne on rakennettu uusi omakotitaloalue. Meidän kotimme sijaitsee kivasti uudemman asutusalueen sivussa lyhyen kujanpätkän päässä pellon reunalla. Saamme siis aikalailla elellä rauhassa piilossa muiden näkymättömissä.




Pihakujaltamme tielle katsottuna vasemmalla on vain kolme taloa, oikealla jatkuu pyörätie minkä jälkeen alkaa uudempaa asutusta.



Kun tullaan pyörätietä pitkin meille päin, näkyy taustalla peltoa. Vasemmalla on meidän ja naapurin talo joka on ollut alunperin samaa pihapiiriä. Me asustelemme vanhan navetan puolta ja naapurimme päätaloa.


Piha alkaa oikeastaan tästä, mutta varsinaisesti käytössämme on aidan toisella puolella oleva alue.



Ja kuten näkyy, on aidan takana vain vehreää puistoalueeksi nimettyä puustoa.



Enimmäkseen oleilemme vasemmalla puolella taloa jossa on suuri suojaisa patio, tällä puolella on myös sisäänkäyntimme.



















Kissojen ulkoilutarha sijaitsee pation kupeessa


 Tällä puolella pihaa on myös puiden suojassa laavu missä vietämme paljon aikaa



 Alla olevat kuvat ovat talon päädystä...





Kärrynpyöräporttien toisella puolella on takapihamme, joka on tontin jaossa puolitettu naapurin tontin kanssa.










Vanhan pihatien porttien takana menee tie josta pääsee kaupunkiin ja toiseen suuntaan Kempeleeseen. Alla otettu kuva on polulta pihalle päin...







Näissä tunnelmissa ollaan opeteltu olemaan lomalla, kyllä kesä on niin ihanaa aikaa!!

2 kommenttia:

  1. Kaunis pihapiiri ja talo! Ei ihme, että tykkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on hyvä asua. Miten sitä arjessa ei aina muista, välillä pitää oikein pysähtyä katselemaan ympärilleen.

      Poista