Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 22. tammikuuta 2018

VERHOILUA

Viikonloppuna tuli verhoiltua verhojen parissa tytön luona niin kuin jo kerroinkin edellisessä postauksessa. Vaikka ompelu on yksi opiskelluista ammateistani, en niin sitten tykkää yhtään siitä puuhasta! No... muutama metri suoraa saumaa menetteli ja lopputulos on oikein kiva, tyttären näköinen : )


Tämän yksiön kiva juju on siinä, että makuualkovi on aivan kuin mini makuuhuone. Saimme sen vielä kivasti erotettua muusta tilasta verhon avulla omaksi sopekseen ja jos vaikka on vieraita yökylässä, voi tänne vetäytyä omaan rauhaan.  Ikkunat tekevät tästä erilailla huoneen kuin sellainen alkovi jossa ei ole ikkunoita.









Lapsuudesta rakkaat pehmot Sulo ja Kaapo ovat päässeet taas kaapin uumenista ihmisten ilmoille, enään ei ole yhtään noloa pitää muutamaa nallea esillä ; ) Nämä kaksi olivat tärkeitä unikavereita ja sen kyllä huomaa että niitä on rakastettu.













Tämä tyttären kanssa tehty yhteinen sisustusprojekti on ollut niin kivaa puuhaa ja on ollutkin mielenkiintoista hypätä mukaan hänen sisustustyyliinsä. Olen niin iloinen siitä että molemmilla lapsilla on nyt omat kodit jotka näyttävät myös juuri heidän omiltaan. Ja mikä onkin ollut kiva huomata, ei kummallekaan ole aivan sama miltä koti näyttää. Ovat ilmeisesti ottaneet oppia äidiltään, jolle on aina ollut tärkeää että kotona täytyy viihtyä ja siihen pitää nähdä hiukan vaivaa ; ) Nättiä saa edullisestikin kun vaan osaa käyttää mielikuvitusta ja viitsii hiukan etsiä. Olemme ostaneet monta kalustetta Tori.fi sivujen kautta, todella hyvä toimiva siisti pesukone löytyi kirpparilta 35 eurolla ja Ikea on loistava kauppa josta saa kaiken tarvittavan. Rahaa on kulunut jonkin verran tottakai, mutta ei mahdottomia. Veikkaanpa että sillä rahalla ei osteta kuin hiukan parempi sohva jos sitäkään huonekaluliikkeestä. Saamme olla siis tyytyväisiä kaikinpuolin!

Pakkasen kirvoittamaa viikkoa kaikille, täällä ulkona -25...hrrrr

6 kommenttia:

  1. Ihana kohti ja kauniisti sisutettu. Alkovi oli houkuttelevan nätti, kyllä tuolla kelpaa lekotella💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, välitän sen tyttärelle ja varmasti ilahtuu : )

      Poista
  2. Todella kodikas pikkukoti. Alkovi on mukavan näköinen ja tuo iso peili valoineen on upea. Kelpaa tuolla asustella.
    t: mummeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummelille, tytär varmasti ilahtuu kommenteista. Hän on itse aika pitkälti suunnitellut miten kotinsa haluaa sisustaa ja äidin avustuksella sitä on toteutettu. Kuten kerroin, olemme onnistuneet tekemään todella hyviä löytöjä edullisesti ja näin pikkukoti saatiin todella viihtyisäksi : )

      Poista