Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 14. heinäkuuta 2018

ENNEN LOMAA JA LOMALLA

Ennätin käväistä ennen kesäloman alkamista mutkan Kokkolassa ja Pietarsaaressa, syy matkaan oli keväällä hankitty työpöytä keittiöön Lundagårdista. Kuukausien varrella suunnitelmat ovat muuttuneet ja pöytä saakin jäädä odottelemaan lopullista sijoituspaikkaa, nimittäin jos vain sopiva kesäpaikka löytyy niin pöytä pääseekin mökki käyttöön. Katsotaan nyt miten käy, yksi pieni mummonmökki kyllä kovasti kummittelee mielessä ja tavaraakin on tullut hankittua juuri se paikka mielessä... kun vain osaisi päättää : )






Täältä en tällä kertaa ostanutkaan mitään muuta kuin yhden lintukuvan jo aiemmin hankitun pöydän lisäksi. Koska täällä päin olin liikkeellä niin poikkesin myös Kokkolassa Antik Helenissä Heidiä moikkaamassa.
Nämä molemmat putiikit osaavat kyllä hurmata joka käyntikerralla ja onkin vaikea vastustaa ylilyöntiä ostosten kanssa!


















Noukin mukaani myös täältä jo aiemmin hankitun korin ja samalla pari muutakin ihanuutta lipsahti mukaan.




Kaikki nämä jäävät odottelemaan myös mökkiä ympärilleen : ) Aika hullua aloittaa näin päin, mutta onpahan jotain jo mitä sisään kantaa kun sopiva kohde löytyy.

Eilen käväisimme Vaalassa tarkoituksena hakea lisää heinäseipäitä Pänikästä ja Piirongista. Kylällä sattui olemaan Bussikaljapäivät ja samalla pääsimme mukaan mukavaan tapahtumaan.






Aurinko paistoi, orkesteri soitti ja ihmiset olivat hyväntuulisia. Torilla oli myös rompetori, mutta ostokset jäivät tällä kertaa tekemättä. Sain mitä lähdimme hakemaan, peräkärrylastin heinäseipäitä jotka on myös tarkoitus hyödyntää tulevassa kesäpäikassa. Mies teki näistä jo aiemmin aidan kotimme pihasaunan kupeeseen ja siitä se ajatus sitten lähti...



Loma alkoi heinäkuun alusta ja takana jo yksi mukava reilun viikon matka, lisää vielä tulossa. Joten saatte varautua aikamoisiin kuvapläjäyksiin seuraavissa postauksissa, siihen saakka se on moro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti