Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 24. joulukuuta 2012

4. ADVENTTI

Enään yksi yö h-hetkeen ja tämä äiti se taas on onnistunut luomaan oikein kunnon joulutunnelman koko perheelle, näin totesi vanhempi lapseni ja toinen nyökkäili siinä sivussa ja myönsi olevansa samaa mieltä asiasta. No ei paljoa naurattanut sekään jos ei nyt niin paljon muukaan : (


Sorrutteko te muut tähän samaan täydellisyyden tavoitteluun joulun aikana? Minä onnistun toistamaan sen joka joulu vaikka kuinka aion muuta ja näinpä sama traditio on taas kerran päällä ja taattu kireä ilmapiiri luotu juuri ennen joulua kun kaiken pitäisi olla niin ihanaa ja rauhallista ilman mitään kiireitä. No... onneksi perheeni tuntee minut hyvin ja kaikki laantuu aikanaan, näin tälläkin kertaa. Kaikki taas hyvin ja suostun uskomaan, että en pysty ihan kaikkeen ja joulu tulee siltikin väistämättä ja kaikki on juuri niin täydellistä kuin pitääkin : )


Jouluaaton ajoitus on onneksi tänä vuonna mitä mahtavin, pari vapaata ennen suurta juhlaa antaa mukavasti lisäaikaa siivoukseen ym. järjestelyihin.
Luumukiisselit ja munavoit valmiina ja värkkäilin voisydämiä valmiiksi joulupöytään. Päivällä söimme riisipuuron kanelin ja sokerin kera... nam, tätä herkkua ei tulekaan syötyä kuin tasan kerran vuodessa.


Suklaa on uskallettu kaivella meilläkin esiin vihdoinkin, elämme siinä toivossa että näitä riittäisi vielä aattoillaksikin ja että joulupukki toisi vielä vähän lisää.



Kummasti vain ovat kupit vajonneet heti kun silmä välttää, enkä tunnusta syöneeni itse montaakaan : )


Koristelimme (koristelin) kuusen ja tonttupariskunta hyppäsi telefoonin päälle tarkkailemaan jouluisia touhujamme. Kuusen koristelu ei tunnu enään teinejä paljoa kiinnostavan vai liekö äiti tehnyt selväksi että tälle apajalle ei ole asiaa??



No koristeltua tuli, palloja läiskitty sinne tänne ja se siitä sitten. On muuten huomattavasti kauniimpi pimeässä huoneessa, mutta kuvaaminen ei oikein onnistu ilman minkkänlaisia valoja ; )


Piparit tunnustan ostaneeni kaupasta valmiina, koska ne eivät ole meidän perheessä mitenkään suurinta herkkua ja tahtovat jäädä syömättä. Mutta kivalta ne näyttävät ainakin näissä purnukoissa ja joulun tunnelma on taattu!


Tämän päivän ohjelmaan kuului myös hautausmaalla käynti ja saunan siivous. Pienen ulkoilun jälkeen olikin mukava sytytellä kynttilöitä puhtaaseen saunaan sekä takkahuoneeseen ja päästä vihdoinkin rauhoittumaan ja hiljentymään aaton aaton iltaan.










Tonttuilun huonopuoli on se, että tulee kierreltyä vähän normaalia enemmän kauppoja ja jotain ylitsepääsemätöntä saattaa osua eteen ja sujahtaa vahingossa mukaan aivan omaan käyttöönkin. Näin pääsi käymään eilisellä shoppailu reissulla. Olin luullut että nämä elukanpäät ei ole minun juttujani ollenkaan, vaan toisin kävi... siinä se nyt sitten on ja näyttää hyvältä.





Nämä kuvat ovat kylpyhuoneen puolelta...
 



 ...ja saunasta. Pimeetä porukkaa, mutta näin meillä saunotaan itse asiassa aika usein.


Rentouttavan saunan jälkeen oli kiva kulkea hämyisän kellarin käytäviä pitkin takaisin yläkertaan.



Ja jos ei näillä eväillä joulufiilistä synny niin ei sitten millään, kyllä kynttilät ja sen hämärä rauhoittava tunnelma takaa jo itsessään sen oikean tunnelman ja tämäkin äiti jo rauhoittuu nauttimaan kotoilusta ja perheen kanssa yhdessä olemisesta.



Nytpä haluan vain toivottaa teille kaikille ihanille blogini lukijoille oikein ihanaa ja rauhallista Joulua!

7 kommenttia:

  1. Täydellisyyden tavoittelua? Ei ainakaan täällä! Riisipuuro ja luumukiisseli tehty, graavi lohi tuli päivällä äidiltä kuten joka joulu. Jos huomenna muistais ostaa rosollin, niin niillähhän pärjää jo pitkälle.....pari siivua kinkkua vois kyllä tarttua mukaan systeriltä....
    Eli, meni vähän pipariks ( niitä muuten on) mun jouluvalmistelut, aatto piti viettää täällä, mutta sattuneista syistä se nyt sitten jää väliin.

    Ja mä pärjään tunnetusti vaikka pizzalla :D

    Riemullista ja stressitöntä joulua!

    VastaaPoista
  2. Joulun aikaa,
    talven taikaa.
    Valkeaa lunta,
    kuin kaunista unta.
    Rauhallista Joulua!
    :)

    VastaaPoista
  3. Ilontäyteistä, lämminhenkistä ja rauhoittavaa Joulun aikaa!!

    VastaaPoista
  4. Voi, onhan teillä aivan ihana joulutunnelma ♥

    Täydellisyyttä ei meikäläinen jaksa enää tavoitella, se kuuluu hamaan nuoruuteen ;D Nyt mennään fiiliksillä ja rennolla otteella *he*

    Voi sun eläimenpää...katselin samaa Terrassa eilen, mutta se jäi (vielä) sinne ;D

    Kiitokset sulle tontulle suloisesta paketista...

    Oikein ihanaa ja lämpöistä joulua teidän kauniiseen kotiin teille kaikille ja tietty Artulle ♥

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista ja tunnelmallista...
    Ihanaa Joulunaikaa sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille ihanaisille ja rauhaisaa joulunjatkoa kaikille!

    VastaaPoista