Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







tiistai 11. joulukuuta 2012

JOULU JOULU TULLUT ON...

Sain kuin saikin sitten sunnuntaina kaiveltua jotain jouluista esiin ullakolta ja myös samalla leviteltyä niitä sinne  tänne ympäri huushollia. En kyllä ymmärrä itseäni ollenkaan... miten minusta on kaikonnut jouluihminen melkein kokonaan, en millään kehtaisi koristella kotia joulukuntoon???
No tässä niitä nyt kuitenkin on...


















Näillä mennään, joulukuusi vielä niin eiköhän se joulu tule meillekin : )


9 kommenttia:

  1. No, kyllä tulee ihan varmasti! Ihanannäköistä on!

    Mulla tyssäsi ja nyt ei kiinnosta enää mennä vintille penkomaan joulua...huoh!

    Joka vuosi joulukoristeet vähenevät kodista, missä vika - en tiedä.

    Eikös olekin talvisen näköistä ulkona *hih* Huomenna näyttää olevan lumikolapäivä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me Satu ollaan saman ikäisiä ja vanhetaan sit vissiin koko ajan... sitä se on :(
      Onneksi meillä on talvi, ei olisi sitäkään joulufiilistä jos ei lunta olisi maassa.

      Poista
  2. Voi mahoton, mä vaan ränttäsin sen kuusen nurkaan ja pistin vähän konvehteja piparien kaveriks....vielä vähän kukkia...siinä se.
    Ai juu, on mulla muutama jouluporsas. Siivekkäitä.

    Katsotaan nyt mitä kellarista löytyy kunhan huomenna pääsen sinne....toivottavasti ei kauheesti mitään :)
    (selvii vähemmällä siivoomisella sit tapanina...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minusta kun tuntuu kun toisten blogeja katsoo, että en ole laittanut mitään. Olen joskus tykännyt valmistella joulua enemmän, nyt en enään jaksa turhia touhottaa... kaitpa se johtuu myös siitä että lapset eivät ole enään niin pieniä.

      Poista
  3. Kiitos käynnistäsi ja minähän aina tulen vastavierailulle:) Kauniita joulujuttuja olet laittanut kotiinne näin joulun alla. Aivan ihana niitä on katsella tuoden tunnelmaa joulunaikaan.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tulit kylään Sirkka. Kyllä joulutunnelmaa pitää olla, mutta vuosi vuodelta vaan laiskistun... tuleekohan minusta vanha??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, sama tunne minulla myös näin vuosi vuodelta, mutta mikä se vanha on...
      minä en ainakaan muista:))

      Poista
  5. Joulu voi teille tulla vaikka huomenna, niin kauniisti olet jo kotisi koristellut!
    Jossain aikaisemmissa kuvissakin on vilahtanut tuo ihan pöytälamppu...voi, että tykkään siitä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina, kyllä se joulu tulee kun vain saisi tämän emännän leipomaan ja valmistelemaan muutenkin kotia juhlakuntoon lahjoista puhumattakaan :)
      Lamppu on yksi kirpputorilöydöistäni, se on aika söpö löytö.

      Poista