Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

PIETARSAARESSA

Nyt sitten on tämän kesän lomamatkat tehty ja maanantaina arki koittaa taas. Onhan se kiva että saa palata mukavaan työhön, mutta....
...tiedätte tunteen???? Huoh!!!

Tämä postaus sisältää kuvia matkakohteesta ja on aivan sairaan pitkä!! Katsokaa jos uskallatte...


Ensimmäinen kuva kertoo jo teille varmaan sen, että olin oikeassa paikassa! Ihastuttava aarreaitta vanhantalon kellarissa riemastutti paitsi tavaroillaan, niin myös sijainnillaan...



Sisään astutaan matalasta ovesta, joka jo omalla tavallaan luo aika jännittävän ja odottavan tunnelman mitä sisältä löytyy.


Liikkeen nimi oli Kaikkien Aikojen Antiikki joka sijaitsee Pietarsaaressa Strengberginkatu 5, kannattaa kyllä käydä jos siellä päin liikutte!!
















Heillä oli myös edellisenä iltana pihalla huutokauppa, jossa oli kyllä aivan huippua tavaraa myynnissä verrattuna moneen muuhun huutikseen. Ja se vielä mihin hintaan tavarat myytiin...huh huh!! Ja minä onneton seisoin siellä aivan tuppisuuna (kerrankin), miehen mielestä se oli varmaankin erittäin hyvä asia että osaan olla välillä hiljaakin : )

Pietarsaaressa oli menossa tapahtumaviikko Jaakon Päivät, joten kaikenlaista kivaa ohjelmaa oli tarjolla.


Kävimme myös tutustumassa Westmaninmuorin tupaan, jossa myös itse Runeberg on lapsena käynyt koulua...










Hiekkalaatikkossa on harjoiteltu kirjaimia, eli siinä yhdenlainen versio liitutaulusta. Kuvista tuli sen verran huonoja että käykää ihmeessä kurkkimassa lisää tietoa ja kuvia ylläolevasta linkistä.

Samassa pihapiirissä oli myös käsityömyymälä...




Sikuritehtaan museolla ei tullut käytyä, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla sitten.


Koulupuistossa kannattaa myös piipahtaa kävelyllä...













Kaupungissa on myös ihastuttava Skata, vanha kaupunginosa jossa idylliset talot veivät tietenkin taas sydämeni. Yhtenä päivänä oli mahdollisuus käydä tutustumassa muutamiin pihoihin ja tottakai me ryntäsimme heti paikalla ihastelemaan ja tunnelmoimaan...


Jos täällä asuisin, olisi minun vakikampaamoni varmasti tässä!

















































Asuisitteko täällä??
Saimme sopivasti kierroksen tehtyä, kun taivaalle alkoi nousta uhkaavan näköiset pilvet...


...kun pääsimme takaisin majapaikkaamme, alkoi satamaan kaatamalla ja ukkonen jyrisi mukavasti


Suosittelen myös tätä hotellia, joka on tehty vanhoihin pakkahuoneen tiloihin. Kivan pieni, joten myös rauhallinen ja aivan keskustan kupeessa.





Seuraavalla kerralla onkin sitten tiedossa ne kaikki aarteet jotka mukaan tarttui...jos edes ilkeän näyttää teille. Lähti meinaan hiukan lapasesta ; ) Pietarsaaressa on nimittäin aika hyvät kirpparit myös ja vierailu Kokkolassa Antik Helenillä niin meno- kuin tulomatkallakin ei voi tietää hyvää...

...joten siihen saakka, moikka!

14 kommenttia:

  1. Olipas teillä ihana reissu! :) terveisin RJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, tätä kelpaa muistella kaiken arjen keskellä!

      Poista
  2. Kiitos kierroksesta Pietarsaaressa! Skataa ja Aspegrenin puutarhaa olen usein kierrellyt, mutta koulupuisto on ihan unohtunut. En muistanutkaan, että se on noinkin iso alue, täytyypä käydä kiertämässä. Kesäkuussa kävimme syömässä tuolla hotellissanne.
    Hyvä kun noita vanhoja rakennuksia saneerataan ja otetaan käyttöön. Kiitos vinkistä, tuonne antiikkiliikkeeseen on myös päästävä.
    Mielenkiinnolla odotan seuraavaa postaustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kestä, kiva jos jaksoit kiertää mukana koko postauksen! Tuo koulupuisto on ihana paikka, toki tämän kesän sateet oli tainnut tehdä tehtävänsä. Muistelen että viime kesänä kaikki oli vielä kauniimpaa. Suosittelen antiikkikauppaa, sieltä löytyy kaikkea kivaa ja tosiaankin paikka on hauska. Kauppias sanoi, että jos joskus sattuu paikalle niin että liike ei ole auki, voi hänelle aina soittaa.
      Se seuraava postaus on nolo, mutta ihania löytöjä kaikki!

      Poista
  3. Olipa aikamoinen kuvapläjäys - ihana sellainen<3 Ai lähti lapasesta löytöjen osalta? Ei yhtään tarvitse himmata, vaan voit ihan luottamuksella kertoa ja näyttää niitä täällä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malttanut jättää kuvia pois, minusta niitä on kiva katsoa itse sitten joskus myöhemminkin. Saattaa se olla että hullun maineen saan, kun laitan kuvat ostoksista :) Mutta jos sitten ihan luottamuksella...

      Poista
  4. Aah, nuo talojen pihat ovat kuin namupaloja, niitä voisin ihailla päivät pitkät. Eikä antiikissakaan ole mitään vikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, ei voi mitään sille että noissa pihoissa tulee aina pieni kateus päälle :)

      Poista
  5. Voi että miten ihanissa paikoissa olettekaan käyneet!
    Ja nuo talot, oih ja voih, kyllä ne ihmiset ovat onnekkaita kun saavat niissä asua...
    Jaahas, mitähän ihanaa sitä oletkaan ostanut... täällä jännätään jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talot ovat kyllä ihania ja niistä tulee niin idyllinen olo. Väkisinkin ajattelee, että siellä eletään onnellisesti :) Vaikka...eiköhän se elämä ole aivan samanlaista kuin muillakin, ihanissa puitteissa kyllä kieltämättä.
      Ollaanhan sitä osteltu, nyt täytyisi kieltää joksikin aikaa kaikki houkutuspaikat minulta!!

      Poista
  6. Hih, sun maine on jo mennyt, ystäväiseni, joten kuvia kehiin ☺

    Ihana kaupunki, pitänee joskus pysähtyä ilman muuta, kun seudulle saattuu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, mitään menetettävää ei siis enään ole ;)
      Kiva pieni kaupunki ja näillä seuduillahan sitä vanhaa tavaraa piisaa.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja vaikuttaa siltä, että teillä on ollut mitä ihanin reissu! Minäkin täällä malttamattomana odotan, että esittelet löytösi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan meillä, vaikka kaupunki on pieni niin sitäkin kauniimpia rakennuksia on paljon ja sitten vielä niitä aarteita...
      Löydöt ovat pian nähtävillä ;)

      Poista