Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 20. tammikuuta 2017

IN JA OUT

Muoti muuttuu ja maku muuttuu, siinäpä sitä sitten koettaa rämpiä perässä! Vaikka olen aina sanonut että oman kodin sisustaminen ei missään nimessä tarvitse eikä pidäkään olla muodin mukana kulkemista, siltikin huomaamatta sitä jotain tahtoo tarttua ajatuksiin kun omaa kotiaan taas venkslaa...ja sitähän tapahtuu kyllä säännöllisin väliajoin  ; )
Se missä asian helpoiten huomaa, on varmasti värit. Valkoinen ei nappaa enään senkään vertaa jos nyt ei koskaan ole ollutkaan niin meidän kodin juttu, sitäkin enemmän on alkanut viehättämään musta ja harmaa sekä luonnollinen vanha puunsävy. Toki valkoista jossain saa olla, tuo sopivasti raikkautta sisustukseen. Toinen asia on muutama vuosi taaksepäin hyvinkin muodissa ollut maalaisromantiikka ja nimenomaan se romantiikka, nyt tuntuu että liika hörselö ja romanttinen suorastaan yököttää. Samaan kategoriaan kuuluu kimallukset ja hempeät värit. Kotien tekstitys oli jossain vaiheessa oikea hitti, nyt nekin jopa huvittaa enemmän kuin ihastuttaa...tänään lähti yksi teksti seinältä pois (pari olisi vielä, mutta ei taida olla helposti irrotettavissa tapetista...kääk) 
Tässä oli muutama asia mitkä ovat muuttuneet omassa kodissa viimeisimpinä vuosina. Muuten meillä ei todellakaan kuljeta muotivirtausten mukana, aivan mennään oman mielen mukaan kun vain pysyisi sen perässä... sen verran tuntuu olevan tämän rouvan mieli menevää sorttia!
Onhan se hölmöä jatkuvasti vaihtaa tyyliä ja kierrättää tavaraa ja rompetta tähän tahtiin, mutta kaitpa sitä voisi huonompiakin harrastuksia olla : )

Nyt haluan tähän väliin vielä korostaa, sisustaminen on jokaisella niin erilaista ja makuja on yhtä monta kuin tekijääkin... joten yllä olevat omat mieltymykset liittyvät VAIN meidän kotiin. Ihailen siitäkin huolimatta monia ihania valkoisia, romanttisia, värikkäitä ja vaikka millaisia muitakin koteja... suorastaan kuolaan niiden perään, mutta siltikään en osaa meille niitä ajatella. Ja riippuuhan kaikki myös ympäristöstä mihin sisustukset on tehty. Joten kenenkään ei tarvitse loukkantua näistä kirjoituksistani, tuskin läheskään kaikki haluaisi tällaista kotia kuin meillä. Mutta niinkuin aina sanon, tämä on juurikin meidän näköisemme koti. Eli ruostetta ja patinaa piisaa, vanhaa ja kulunutta...väritöntä mutta ei valkoista, hipaus romanttisuuttakin varmasti löytyy, näistä on meidän koti tehty (tällä erää). Hassua kun luin vielä kerran tuon luettelon, huomasin ajattelevani että kaikki kuvaukset taitavat sopia nykyään itse kirjoittajaankin... aika kuluu ja alkaa tässä olla kulunut ja ruosteinen itsekin : )





 Kaiken tilityksen jälkeen, yllätys yllätys... kotimme toinen uusi aarre on kuin onkin valkoinen!


Yläkerran aula on pimeä paikka ja tummat pariovet kaipasivat rinnalle vaaleampaa mööpeliä, joten valkoinen oli oikein oivallinen valinta. Yläkerrassa on menossa myllerrus, mikään ei oikein tunnu taaskaan hyvälle... joten väännetään ja käännetään, katsotaan mitä aikaan saadaan. Sen ainakin tiedän, että tavaraa on lähdössä myyntiin! Tapettikin ärsyttää, mutta se tuskin on aivan lähiaikoina vaihtumassa (tätä ei miehen tarvitsisi edes lukea)



Portaikon yläpäässä tapahtui myös pientä muutosta, suuntaus lähinnä romanttisesta vähän vähemmän romanttiseen. Tästä lähdettiin...


 ...ensin enkelit ja ruusut pois...



...sitten tekstit ja peilit, tilalle toisenlaiset peilit. Tässä se pitkään suuniteltu kollaasi sitten on, ei tarvinnutkaan kuin kolme peiliä : )


 Seuraavaksi lähti vielä pitsit pois lasikuvusta, nyt on parempi.



Eilen Kajaanista palatessa poikkesin Pänikässä ja Piirongissa Vaalassa. Komea vanha puulaatikko ja räsymatto olivat tämänkertaisia tuomisia sieltä suunnalta, lisäksi pätkäkynttilöitä ja...




 ...Svinhufvud


Olisipa aika hauska saada presidenttikokoelma seinälle...tästä se lähtee.
Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Kodikasta ♥ Minäkin ihailen vaaleita valoisia koteja mutta meillä ihan erilainen, pääasia että koti tuntuu kodilta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, juuri niin sen pitää olla. Minusta on tosi ihana katsella juurikin niitä aivan erilaisia koteja!

      Poista