Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 11. heinäkuuta 2017

OMA LOMA

Vieläkin hymyilyttää, niin mukava oli aivan ikioma matkani Etelä-Suomessa. Koska tästä tulee aivan megapitkä postaus, jaan sen suosiolla muutamaan osaan jotta ette kyllästy heti alkumetreillä : )
Torstai aamuna starttasin auton ja lähdin ajelemaan Tampereen kautta Helsinkiin. Mikä ihana vapauden tunne kun en ollut koko matkan aikana riippuvainen kenenkään muiden menoista ja aikatauluista, vaan sain aivan itse päättää mitä teen milloinkin ja mihin aikaan. Sain asustella siskoni kodissa Helsingissä, itse hän oli Bostonissa ja sopivasti samalla hoitui osa Salomo-kissan hoidostakin. Meistä tulikin oikein läheiset ystävät kun vietimme aivan kaksistaan aikaa, olen aivan rakastunut tähän pieneen karvakuonoon!


Matkani ensimmäinen etappi oli Tampere ja siellä kyläily tyttären ja hänen poikaystävänsä uudessa kodissa. Olipa jännää kun roolit olivat vaihtuneet ja sainkin olla kylässä nuorten luona ja tällä kertaa kaffeet tarjottiin äidille eikä toisinpäin : ) Koti oli vielä hiukan sekaisin muuton jäljiltä, mutta kauniilta näytti jo nytkin. Muistan hyvin vielä itsekin sen tunteen kun pääsi laittamaan ensimmäistä ihan ihka omaa kotia, sitä tunnetta ei voi unohtaa.
Kävimme tytön kanssa myös tutustumassa Tiinan (Villa Namu) uuteen sisustusputiikki Ideahuoneeseen, totta kai kun Tampereella olin. Samalla tavattiin myös Pepin kanssa, siskoksia kun ovat niin oli luontevaa tavata täällä. Kyllä kait meillä höpötäteillä olisi juttua riittänyt, vaan kello kävi ja oli jatkettava matkaa. Muutama kuva ihanasta putiikista, käykäähän tekin jos olette tuolla päin liikkeellä!










Jotain tarttui mukaan, jotain todella suloista.


Ankanpojilla oli nimetkin, mutta minä onneton hävitin hintalapun missä nimet oli ja en kuollaksenikaan niitä muista. Tirppaset asettuivat kotona lasikuvun alle vanhojen kirjojen seuraksi, eipähän pääse kissat näiden kimppuun.



Jatkoin matkaa Tampereelta Helsinkiin ja seuraavan aamun suuntana Fiskars ja antiikkimessut. Voi luoja... jos jostain on mahdollista saada antiikkiöverit aikaiseksi, niin täällä se kyllä onnistuu!!! Näiden neljän päivän aikanahan on Fiskarsin Antiikkipäivien lisäksi samalla alueella vanhantavaran myyntikojuja myös messualueen ulkopuolella, kymmenen kilometrin päässä on myös Billnäsin Antiikkimarkkinat. Täällä on myös taivallisen ihana paikallinen antiikkiliike joka tuo tavaraa Ranskasta, joten voitte uskoa miten kaikkea on tarjolla... pelkkää vanhaa tavaraa!

Laitan kuvia näistä tapahtumista ja paikoista seuraavassa postauksessa, siihen saakka se on moro!

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja ihastuttava kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen oli matkakin ja Salomo on mitä ihastuttavin kissa, Ikävä jäi kun jouduin lähtemään!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tapahtuma nuo antiikkimessut, minäkin olen haaveillut tuonne joskus pääseväni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, varmasti löytyy jokaiseen makuun aarteita!! Muutenkin paikka on niin kaunis, että kannattaa varata aikaa myös pieneen kävelyretkeen ympäristössä.

      Poista
  3. Romulus ja Remus 😄 Hieman kaukaa haetusti Rooman syntytarinasta, mutta kun oli niin houkuttelevasti asetelma ketun kanssa... kuin "suoraan" syntytarinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs olikin, ihanaa kun pojilla oli nimetkin. Olipa kiva käydä ihanassa putiikissasi, jotain jäi vähän mieltä kaivelemaan : )

      Poista
    2. Oli kiva, kun kävit 😃 Jaa-a.... radio? Ja huom. kusti polkee 😁

      Poista
    3. No niin.... se on kyllä ihana!

      Poista
  4. Romulus ja Remus nuo sun tsirpus (Rooman perustajaveljesten mukaan 😉)
    Oli ihan mahottoman kiva tavata viimein kaikkien niiden maratonpuheluiden jälkeen 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä, vaikka noiden maraton puheluiden jälkeen on ollut sellainen tunne että ollaan jo vanhojakin tuttuja : )

      Poista