Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 7. joulukuuta 2012

MUKAVA PÄIVÄ TÄNÄÄN

Tänään olo paljon mukavampi kuin eilen, monestakin syystä. Ensinnäkin olen saanut viettää ylimääräisen vapaapäivän ja heti aamulla oli suuntana Vaalan antiikkikirppari, seurana ihana samaan höperökastiin kuuluva  nainen kuin minäkin. Ensin meinasi tulla tenkkapoo, kun auton akku sanoi vain yllättäin viu viu ja viu ja lopulta ei mitään... argh!! Toista autoa en voinut ottaa, koska Artturi-kissan täytyi päästä isännän kanssa lekurille jälleen tänään. No mutta nou hätä, onneksi näitä vapaita oli muillakin ja niinpä lähdimme matkaan  ystävättären autolla.

Jessus mikä ryysis kirpparilla oli jälleen, emme siis olleet taaskaan ainoita halvan antiikin ostajia ja mikä hauskinta... samat tutut naamat jälleen + tietysti ne kaikki muut tuntemattomat. Tuolta aarreaitasta on alkanut tulla jopa uusia tuttavia, tervehditään jo toisiamme ja katsellaan mitä aarteita tällä kertaa on kenenkin koriin sujahtanut : )

Minun korini aarteet ovat tässä tällä kertaa...


...ihastuttava ja tarpeeksi ruosteinen mortteli aivan vaan koriste käyttöön.



Isompi silitysrauta sai kaverikseen lasten version, aika söpö!


Komea laatikko aarteiden säilömiseen... kunhan vielä keksin mille aarteille : )


Vaikea ajatella juuri nyt kesä tarpeita, mutta kyllä se vielä sieltä tulee... joten tässä kesäpöytään ihana liina ja virkattu pikkupeite puutarhapenkille. Koko kesän tällaista peitettä etsin, mutta eihän sitä silloin vastaan tullut.


Ja sitten se aarteiden aarre...


Tästä se kuulkaas kirjailijan ura urkenee ja mikä parasta, löysimme molemmat höperöt omat koneemme... joten ei kateuskaan päässyt valloilleen ; )


Tämän vempeleen mukana oli vielä ohjekirjanenkin ja siitäpä käy selville koneen ikäkin.



Löysin myös ihastuttavan kattovalaisimen olohuoneeseen, mutta otan siitä kuvan sitten kun se pääsee  oikeuksiinsa omalla paikallaan.

JA SITTEN NE PÄIVÄN PARHAAT UUTISET!!


Arttu kävi lääkärissä ja huolestuttavat munuaisarvot olivat reilusti laskusuunnassa ja todettu munuaisten vajaatoiminta todettiin akuutiksi joka on suuri helpotus. Vielä tietysti täytyy toivoa että ei tule takapakkia, mutta nyt sentään mahdollisuus parantumiseen mitä ei ensimmäinen lääkäri edes paljoa lupaillut. Viikon päästä jälleen kontrolliin ja erikoisruokavalio päällä. Nyt vielä kaikki peukut ja tassut pystyyn, että saadaan kisuli kuntoon. Luultavasti tämä oli joku myrkytystila, joten nyt saa kyytiä kaikki elävät viherkasvit mihin vaan mahdollisuus päästä käsiksi. Ei se tietenkään varmaa ole mistä tämä tuli, mutta en ainakaan ota enään riskejä kasvien osalta.
Onneksi Arttu on taas omaitsensä ja virkeä kaveri verrattuna muutamaan päivään taaksepäin jolloin ei jalatkaan kunnolla pitäneet.

Oikein ihanaa viikonloppua ihanaiset!

-Johanna

12 kommenttia:

  1. Oi, kun hyviä uutisia !
    Toivotaan, että on ohi menevä juttu ja jos ei ole, niin nyt ainakin olonsa on parempi ja ruokavalio kohdallaan ja on lääkärin seurannassa.Ja kukat pois...meillä ei ole ollut 11 v kasveja sisällä, en ole halunnut ottaa mitään riskiä niistä ( turvallisistakaan.

    Tietysti toivomme Onnin kanssa , että pikkuveli tervehtyy täysin
    Arttu on niin Onnin kopio ;)
    Ihanuuksia ovat <3

    Hyvä, kun heti kirjoitit mitä kuuluu...olen täällä töissä käynyt pariin otteeseen jo kurkkaamassa kuulumisia.

    Hyvää viikonlopun jatkoa,
    halit!

    t.Onni ja Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, nyt jo saa vähän hymyilläkin :)
      Saitko sähköpostia, olihan sähköpostiosoite oikein... varmistatko?
      Olisi kiva kuulla Onninkin kuulumiset. Hyvää viikonloppua teillekin ja isot halaukset täältäkin!

      Poista
  2. Ihana ja ah, niin antoisa oli kyllä tämän päivä reissu! Automatkakin onnistui, vaikka kuski ei ollut kummoinen ;D

    Ihanaa oli nähdä Arttukin jo pirteänä ♥ Pusuja suloisuudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuskissa mitään vikaa ja kyydissä ihan luottavaisin mielin istuin. Kiitos hyvästä erittäin mukavasta seurasta... maailma parantui jälleen 180km verran.
      Arttu on taas oma itsensä, nyt vain toivotaan että parantuminen jatkuu. Ruoka ainakin maistui entiseen tapaan :)

      Poista
  3. *huokaus* ja hymy perään :D -onneksi kaikki hyvin!

    Ja olette te aika höperehtijöitä te kaksi :DD
    Nyt sit odotelaan kumpi pukkaa antiikkiopasta ensin pihalle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jaksa tälle illalle pukata enää yhtään mitään ;D Sen verran väsähdin tuosta ajomatkasta *hih* (jännittäjäkuski) ja pitää myydä vielä pari juttua tälle illalle, joten pitää vetää henkeä.

      Ehkä huomenna syntyy postausta tai jotain...

      Poista
  4. Nuo sun kynttilänjalat on melkein samanlaisia kuin yksi jonka ostin viime messuilta Kajaanihallista, sulla on vaan pikkasen enempi yksityiskohtia. Paljos makso?

    VastaaPoista
  5. Tykkään näistä ja hinta kokonaista 5 euroa kipale :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että kisu voi jo hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja nyt toivotaan parasta että ei tule takapakkeja.

      Poista
  7. Johanna, s-postisi tuli perille ja olen jo vastannutkin.

    t.Onni ja Leena

    VastaaPoista