Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 2. heinäkuuta 2016

LOMAPUUHAA

Ihmeellistä, vaikka kuinka onkin mukavaa niin koen pientä lomastressiä. En osaa oikein tehdä mitään muuta kuin pyöriä ympyrää ja miettiä mitä tekisin : ) No...uskon kyllä että tästä pääsen pian yli, ehkäpä jo tänään. Tein aamulla yllättävän lomapäätöksen ja varasin hotellin eteläsuomesta pariksi yöksi, ajattelin yllättää tyttären. Varmaan ilahtuu, hänellä on varmasti pieni haikeus edessä kun poikaystävä lähtee maanantaina armeijan palvelukseen joksikin aikaa. Uskon että meillä tulee kiva reissu kun päästään tytöt matkaan. Myöhemmin sitten lähdemme miehen kanssa käymään Ruotsin puolella, se onkin sitten erilaista kivaa.
Päätin myös tänään että turha pyöriskely loppuu NYT ja aloitin sohvan verhoilun. Jotain muutakin projektia on suunnitteilla, siitä lisää myöhemmin.

Tästä lähdettiin...


Mauno touhuaa mukana minkä ehtii : )



 Taidan vielä lisätä vähän vanua kankaan alle, jotta saan hiukan muhkeutta ja pehmeyttä lisää istuinosaan.




 Tässä ollaan menossa nyt, taidan jatkaa huomenna.


 Ja sitten kun vielä osaisin päättää lopullisen värin!!






Vaalea vai tumma...siinäpä vasta mietittävää!



Eiköhän se lomafiilis tästä kohene, mukavaa lauantai iltaa!

10 kommenttia:

  1. Minulle käy helposti niin, että lomasta osa menee stressatessa siitä, mikä olisi paras tapa viettää loma tai että jotain hommia jää tekemättä. Ihan tyhmää 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokseenkin se noin menee ja kun on tottunut olemaan vauhdissa, on vaikeaa ykskaks asettua paikoilleen. Sitten tosiaankin miettii että ei menisi yhtään päivää "hukkaan" vaan saisi todella paljon aikaiseksi kaikkea mukavaa ja hyödyllistä :)

      Poista
  2. Voi sulla alkoi jo loma... Oikein hyvää ja rentouttavaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jospa tässä osaisi alkaa asennoitumaan oikealla tavalla :)

      Poista
  3. Ihanaa lomaa sinulle, ♥
    Valitset kumman värin tahansa niin ihana tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Eiköhän tämä väriasiakin tässä selviä ja ainahan sen voi vaihtaa jos mieli muuttuu ;)

      Poista
  4. Voi mikä pulma soffan kanssa, kun molempi parempi!!! Ihanaa lomaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta kun en voi laittaa kuin toisen ;)
      Aion nauttia lomasta, enköhän pian totu tähän ajatukseen.

      Poista
  5. Musta on parempi ;) Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään, mutta kun muu perhe olisi vaalean kannalla. Nojatuoleissa se on minustakin kiva, mutta sohvassa musta näyttää mukavammalle...toki en ole tuohon vielä tehnyt tuota rajua kulutusta mikä nojatuoleissa on. Huoh...saas nähdä mihin päädyn :) Voi olla että annan alkuun olla vaaleana ja maalaan myöhemmin jos siihen päädyn.
      Kiitos mielipiteestä ja lomasta nautin jo täysin!

      Poista