Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







sunnuntai 7. elokuuta 2016

TULIAISET ASETTUVAT PAIKOILLEEN

Lomamatkoilta tuodut löydöt asettuvat loputkin omille paikoilleen. Kukkapylväs oli viiden euron ostos Luleån rompepäiviltä, nyt se asettautui eteisen ikkunan eteen ja saa ylväästi kantaa päällään perinteikästä hienohelmaa.



 Kiikkutuoli sai päällensä kauniin vanhan jauhosäkin...



...ja aiemmassa postauksessa esittelemäni taideteokset ovat parhaimmillaan ilman maalauksia : )





Olemme molemmat miehen kanssa matkanneet tällä viikolla eri puolilla Suomea, hän toikin lapista komean tuliaisen kotiin...


 ...kyllä on sarvella kokoa!


Illat alkavat jo sen verran hämärtämään, että on mukava sytytellä tulia pihalle ja laavulla tunnelma sen kuin paranee entisestään : )



Minun matkani Haikon kartanossa oli upea ja antoisa, tästä on hyvä aloittaa työnteko jälleen. Noloa että tästä upeasta paikasta ainoat valokuvat ovat hotellihuoneesta ja toiset kasasta Mersuja jotka liittyivät erääseen ohjelmaan mitä pääsimme tekemään. Toivottavasti saan kuvia työkavereilta, puitteet olivat kyllä aivan upeat!

Lähtöä hiukan hankaloitti eräs kissa talossamme, joka päätti pakata itsensä matkalaukkuun : )


Aurinkoista alkavaa viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä!
    Ja komiat sarvet!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia oli löydöt, nyt pitää jo vähän hillitä. Oikeastaan ei paljon halutakaan kirppareille, lomalla sai oikein kunnon antiikkipläjäyksen :)
      Tuo sarvihan on vain toinen puolikas, aikamoinen sarvipää on ollut tämä poro!

      Poista
  2. Sanattomana huokailen ihanille löydöillesi♥ (tässä ja alempana).
    Ja kaunille kuville tietty, -kissa on mainio!
    Jos joskus tie tuo tänne etelään, niin meillä on tässä suht lähellä ystäväni ihana Putiikki Josefiinan Aitta jossa kannattaa käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, ajoin siitä kesällä ohi ja en vain millään jaksanut kääntyä takaisin :(
      Jälkikäteen harmitti, mutta sitten ensi kesänä en missaa käyntiä!

      Poista