Seuraavaksi jatkoimme matkaa Uusikaarlepyyhyn ja yöksi Juthbackan leirintäalueelle. Täällä olemme olleet muutaman yön aiemminkin ja sen lisäksi käymme joka syksyisin järjestettävillä markkinoilla jotka ovat juuri tällä alueella. Silloin ei tänne pääse majoittumaan koska alue on aivan täynnä kauppiaita, majoituspaikat ovat muualla tapahtuman ajan.
Muulloin tämä on rauhallinen paikka ja maisemat ovat mitä kauneimmat leireilyyn.
Yksi yö oltiin täällä ja aamulla jatkoimme matkaa Pietarsaareen. Tällä kertaa kävimme vain yhdessä paikassa ihastelemassa antiikkia ja vähän ostoksillakin, Lunda Gårdin jätin väliin koska siellä olin pari viikkoa aiemmin käynyt. Kaikkien Aikojen Antiikki on kyllä nimensä veroinen putiikki, suosittelen vanhojen tavaroiden ystäville!
Ihanuuksia kahdessa kerroksessa...
Samassa rakennuksessa on myös kirpputori josta pääsee sisälle myös tämän myymälän kautta. Kun ostokset oli tehty niin ajatus oli edetä jo kotinurkille välillä, mutta vielä yksi yö vietettiin Raahessa tutussa paikassa Multarannassa.
Tässä oli meidän ensimmäinen reilun viikon mittainen kesälomareissumme, seuraavaksi taidan jo näyttää mitä tuli ostettua.
Tänään tulin huikealta työmatkalta Tukholmasta ja huomenna lähdetään armastuksen kanssa Kokkolaan ihastelemaan vanhojen talojen sisustuksia ja pihoja, mahdollisesti tehdään myös muutama löytö pihakirppiksiltä. Rakkaudesta remonttiin tapahtuma on lauantaina, sinne siis jos olette siellä päin! Onneksi meidän oma kissapiika on lupautunut tulemaan jälleen meille hoitamaan mirrejä, korvaamaton apu jälleen oma rakas tytär : )
Tukholmasta kerron lisää myöhemmin kunhan olen ensin päivittänyt kaikki vanhat matkat, niitä on nimittäin takana muutamia. Työmatkasta vielä sen verran, että eilen sain kuulla olevani yksi meistä onnekkaista joka pitkäkestoisen myyntikilpailun ratketessa pääsee matkalle AFRIKKAAN!!!! Aivan älyttömän mahtavaa ja samalla vähän pelottavaakin tällaiselle hämppiskammoiselle, mutta tulee olemaan varmasti upea kokemus.
Mukavaa tulevaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti