Ajelimme ensin Haaparantaan Tornion kautta ja yövyimme siellä yhden yön, seuraavana päivänä oli sovittu näyttö erääseen kesäpaikkaan Torniossa. Ihana vanhatalo olisi ollut, mutta liikaa työmaata meille. Joten se ihanuus jäi siihen vaikka ensin mietimmekin sitä aivan tosissamme hyvänä vaihtoehtona.
Samalla kävimme ihastelemassa kauniita koskimaisemia Kukkolankoskella...
Torniossa olemme niin lähellä ruotsinrajaa, että kosken toisella puolella olevat talot ovat jo naapurimaamme puolella.
Kun olimme käyneet paikat katsomassa lähdimme takaisin ruotsin puolelle ja siellä Bodeniin, jotta mieskin voisi tehdä jotain hänelle tärkeää välillä. Olimme ajatelleet että yövymme siellä tutussa paikassa joenvarrella pari yötä, mies pääsisi kalastelemaan lohia ja minä kiertelemään kirppareita ja antiikkikauppoja. Mutta toisin kävi, tämä kesä on ollut liian kuivaa ja kuumaa kalastuksen suhteen ja näköjään kauppiaatkin olivat pättäneet pitää ovensa kiinni näillä helteillä. Yhdessä antiikkiliikkeessä ja sisustuskaupassa pääsin käymään ja niistäkään en mitään ostanut.
Olimme lopulta Bodenissa vain yhden yön ja lähdimme Kalixiin josta aivan taatusti tiesin tekeväni löytöjä. Siellä luottopaikkani eivät petä koskaan, ei tälläkään kertaa : )
Ensin käväisimme Smedsgatanilla tutussa pihaloppiksessa, jossa on monenlaista hilpetööriä mutta aina voi tehdä todellisia löytöjäkin. Yhden sellaisen teinkin, en malttanut olla ostamatta isohkoa vanhaa hyllykköä... halvalla kun sain! Sitä sitten eestaas nosteltiin autosta ulos ja takaisin sisään aina kun leiriydyimme, on minulla ihmeen pitkäpinnainen mies!! ; )
Hyllyostos joka on aika kookas, myyjä sanoi sen olleen vanha juustohylly??
Myös pari pientä muutakin ostosta tuli tehtyä pöydän lisäksi...
Enemmänkin olisi loppiksia Kalixissa ja matkan varrella ollut tarjolla, mutta nämä riitti oikein hyvin tällä kertaa. Matka jatkui täältä takaisin kotomaahan ja Tervolaan Ryynäsenniemen kauniille leirintäalueelle. Siitä lisää seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti