Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 14. elokuuta 2016

SYKSYSSÄ ON JOTAIN KIVAAKIN

Vaikka olen julistautunut täysin kesäihmiseksi, on pakko myöntää että sentään jotain kivaa on syksyssäkin. Kun illat hämärtyy ja pääsee polttelemaan kynttilöitä, siinä on jotain mystisen ihanaa josta kyllä pidän aivan satasella. Eilinen päiväkin oli niin hämärä ja sateinen, että kynttilät paloi pitkin päivää aina siellä missä olin.
















Jospa asennoituisi syksyyn niin, että ottaisi siitä kaiken ilon irti ja nauttisi sen tuomista uusista tunnelmista. Mutta onneksi tänään paistaa taas aurinko!!!

6 kommenttia:

  1. Syksy on mun lemppari vuodenaika :) Se on ihanaa, kun ulkona sataa ja tuuli oikein heittelee värikkäitä puiden lehtiä. Silloin on just parasta pienessä vilussa olla ulkona sadevaatteet päällä. En tiedä miks tykkään tämmösestä mut joku juttu siinä on :) Ja syksyssä juurikin se pimeys on myös ihanaa kun voi tunnelmoida kynttilän valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa että joku tykkää syksystäkin, nyt päätän opetella minäkin!! ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja ihana tunnelma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärät illat ja kynttilät, siinä sitä on tunnelmaa mistä pidän!

      Poista
  3. Kaunis tunnelma siellä!
    Tykkään myös, kun saa poltella kynttilöitä.
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pimeästä voi löytää kivojakin puolia. Oikeastihan elokuu on aivan huippu aikaa, mutta se haikeus menneestä kesästä tuppaa tulemaan liikaa mieleen.
      Mukavaa viikon alkua sinnekin päin :)

      Poista