Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 11. elokuuta 2014

MEILLE SATTUI VAHINKO

Kaikkea sitä voi sattua, kyllä suretti ja säälitti...olin itselleni NIIN vihainen!! Maunon turkkiin tahtoo tulla mahapuolelle helposti takkuja ja niitä on helpoin ottaa pois saksimalla. Eräänä iltana rapsuttelun lomassa sitten taas päätin leikata kainalosta takun pois ja jotenkin se sitten sattui...laikkasin haavan reppanan ihoon. Kissa ei siitä nyt niin mahdottoman moksiskaan ollut ja vertakaan ei tullut, mutta minun silmissäni se näytti kauhealta avohaavalta. Niinpä vein killin seuraavana päivänä lääkärille tarkastettavaksi ja puhdistettavaksi, samalla otettaisiin ne pikkutakut kaikki pois kerralla. Mauno on sen verran iso jässikkä ja arka tällaiseen, eihän näitä surinakoneella tehtäviä operaatioita ilman rauhoitetta onnistuttu tekemään. Siinä sitä sitten lekoteltiin jonkin asteisessa humalatilassa pitkin pituuttaan ilman mitään tajuntaa toimenpiteistä.




Onneksi mukava lääkäri lohdutteli minua että näitä vahinkoja sattuu ja ei tämä niin vakavaa ole. Haavakin oli vain pintanaarmu eikä sen syvempi haava miltä se minun silmissäni todellakin näytti. No nyt on takut poissa ja samalla vilkaistiin korvat ja hampaatkin, kissa oli heräämisen jälkeen ihan tyytyväinen kotiin päästessään ja emäntä ehkä vieläkin tyytyväisempi ja helpottuneempi. Näin jälkikäteen kuvat naurattavat, mutta ei naurattanut sinä päivänä kun täällä oltiin :D

16 kommenttia:

  1. No voi Maunomakkaraa :)
    Mammakin oppi kertalaakista, että harjaus on hoidettava ajallaan!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan Mauno ei ollut itse niinkään moksiskaan tapahtuneesta, lääkärillä käynti vaan ei ollut mieluista koska karvojenajelukone surisi niin kovasti. Leikkelimme siis karvat pois haavan ympäriltä jotta näkee paremmin. Harjaus on se toinen juttu mikä ei ole oikein mieluista ja vaikka sitä tehdäänkin niin näitä takkuja tahtoo vaan silti tulla. Kertun turkki onneksi ei ole niin helposti takkuuntuvaa laatua. Näitä pikkutakkuja saa koko ajan tarkkailla ja olla aukomassa, välillä myös leikattava pois.

      Poista
  2. Voin vaan kuvitella sun tunnelmat ! Loppu hyvin kaikki hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi ei sitten kuitenkaan tapahtunut mitään suurempaa.

      Poista
  3. Mummeli Keski-Suomesta12. elokuuta 2014 klo 6.42

    Uskon, että soimasit itseäsi! Minä en enää uskalla edes leikata kissan kynsiä vaan tyttö tekee sen.
    Kerran leikkasin vähän liikaa - ei tullut verta, mutta ainakin luulen leikanneeni liikaa... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tuntee aina niin suurta myötätuntoa eläimiä kohtaan, ovat kuitenkin niin meidän armoilla riepuset. No mutta onneksi mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut ja kissa on tyytyväinen.

      Poista
  4. Se on sitä eläin rakkautta...Tiedän nuo takkujutut aikoinaan minulla oli angorakissa..ja ne takut kun vaivaa kissaakin kun ovat ihossa melkein kiinni...eläin kaupasta kysy turkille tarkoitettua hoitoainetta minkä pitäisi auttaa takkujen selvittelyssä..hankala selittää kun nyt just ei ajatus toimi :)
    Mukavaa tiistaita sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on aina ollut vain pitkäkarvaisia kissoja, kenelle sitten tulee helpommin ja kelle ei ollenkaan takkuja...aika erilaisia turkkeja kaikilla. Maunon mahaan kyllä kertyisi niitä enemmänkin jos ei jatkuvasti niitä aukoisi ja leikkelisi pois.
      Mukavaa tiistaita sinullekin Hannele!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä niin, mutta onneksi päästiin pelkällä säikähdyksellä...etenkin Mauno.

      Poista
  6. Meidän Romeo birmalla on ajoittain taipumusta samaan, eli karva yrittää muodostaa rastoja, sillä just sellaista höttötakkua tulee satunnaisen epäsatunnaisesti. Välillä ei tule kuukausitolkulla mitään ja ykskaks kissassa on useampi pallura. Arvaa vaan kauhistuttaako joskus leikata.... Kaikki kun eivät lähde selvittämällä. Onneksi takkuisuus on vain satunnaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just Tiina, juuri noin ja kuulostaa niin tutulta. Miksikähän sitä aina pitää haluta näitä enemmän karvaisia lemmikkejä ;D

      Poista
  7. Voih, itsekkin joskus leikkaan koirilta takkuja ja pelottaa aina, että leikkaan vahingossa ihoa... voin kuvitella tuntemuksesi!

    VastaaPoista
  8. Tämä meidän kaveri on vielä niin äkkiliikkeinen, että saattaa aivan yhtäkkiä lähteä karkuun. Siksihän sitä koettaa olla itsekin nopea touhuissaan ja näin sitten pääsi käymään. Taidan antaa kokonaa miehen tehtäväksi tästälähtien homman.

    VastaaPoista
  9. Voi Maunoa, mutta nyt on takut siistitty ja kaikki hyvin. Itsekin joskus hirvittävää tuo takkujen siistiminen noilta karvaturreilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän vähän sellainen taitolaji on, takkujen leikkely siirtyi nyt miehen hommaksi meillä!

      Poista